perjantai 19. joulukuuta 2014

Äitini ja isäni ...


Äidin muisti on selvästi huonontunut, ja isällä on vaikeuksia mennä esim. yhdessä äidin kanssa ruokakauppaan, ja isä ei enää "uskalla" tervehtiä tuttuja, jos sattuvat olemaan naisia niin äiti alkaa heti haukkumaan ja kotona riita jatkuu...

Mutta nyt on heillä ollut ohjelmaa, mm. ovat käyneet isäni siskon luona syömässä puuroa ja menneet yhdessä kristilliseen joulujuhlaan kuuntelemaan joululauluja. Sinne oli myös mennyt isäni serkku. Joulujuhlassa oli serkkuni laulamassa juhlaväelle.

Isäni serkku eli T  - tätini -  huomasi myös äidin muistin heikentyneen. Olen koko ajan töissä, vielä kun saan tänä iltana tai yöllä viimeistään Suomi kakkosen - erikoistumisaineopintojen esseetä valmiiksi.

Äiti ja isä tulevat meille jouluaattona syömään, mikä on isälleni suuri helpotus. Huomenna lähden taas työkeikalle, heti aamusta joka venyy pitkälle iltapäivään. Sitä on niin poikki, kun pääsen kotiin.
Olen töissä vielä ensi viikon maanantaina sekä tiistaina.

Joulua ei ole vielä kotonani edes aloitettu, ainoastaan pihakoristeet on.

Tänään tulin iltapäivällä siinä ennen viittä kotiin, niin oli verannalla odottamassa ihana yllätys odottamassa:

ihanat gluteenittomat muffinsit sekä yli ihana kannu, jota niin ihailin ja olin niin kateellinen, kun T kertoi antavansa joululahjoiksi, käydessäni ihailemassa posliininmaalauksessa... Taisi T  huomata, kuinka olin niin kateellinen ja sitten sain ikiomaksi ihka samanlaisen kannun, siinä oli jouluglögiä mukana. Aivan ihanaa, otan siitä kuvia myöhemmin.

Vielä pitää odottaa pari viikkoa, kun saan kuulla koepalan tuloksista.

Isäkin täytti tässä hiljattain 80 vuotta, ja oli niin kivat ja onnistuneet juhlat. Isästäni oikein huomasin, kuinka hän nautti, kun kaikki tulivat häntä onnittelemaan, sai olla huomion kohteena. Äiti skarppasi tosi hyvin, ottaen huomioon äidin sairauden.

Hyvää joulua blogini lukijoille.

Pionin tytär.

torstai 16. lokakuuta 2014

23.10.2014 , klo 13.30


Lupasin lähteä mukaan, äidillä  torstaina 23.10. klo 13.30 muistilääkärin tapaaminen.

Isänikin tulee mukaan.

On välillä ollut hyvin vaikeata, välillä on myös ollut helppoja päiviä.

Nyt ihan lyhyt postaus.

Voikaa hyvin,

Pionin tytär

perjantai 22. elokuuta 2014

IT IS HOME TIME ...


Tulevana sunnuntaina lähdemme äidin ja isän kummitytön 50 vuotisjuhliin,

meidän autoon tulee mukaan  isän sisko miehensä kanssa. Saamme ihanaa ja

hyvää laatuaikaa. Tapaamme myös sukulaisia, joita emme ole nähneet moneen

vuoteen.

Lähdemme tänään mökille ja saamme kaiketi lasiverannan valmiiksi, olemme

vanhoista ikkunoista tehneet ihanan lasiverannan, jossa voi olla myöhään

syksyyn. Sunnuntaina on kivaa hakea vanhempiani sekä tätiäni miehineen

ja ajaa kohti sukujuhlaa. Äitikin on ihan hyvässä mallissa, pikkasen laihtunut,

kun ei ole kuulemma koskaan nälkä. Luin netistä, äidin käyttämiin lääkkeiden

sivuvaikutuksiin kuuluu mm. ettei ole näläntunnetta. Äidin katse on kyllä

muuttunut, välillä on ihan oma itsensä ja välillä taas jossain kaukaisuudessa...

Googlasin yllä olevan ihanan kuvan, ja tekstikin sopii hyvin.



Ei ole olemassa mitään

sellaista kuin

tavallinen päivä.

Jokainen hetki on

erityinen.

- Kriss Carr-


Hyvää viikonloppua Sinullekin, blogini lukija !


t. Pionin tytär

Jk. Minulla on pari lukijaa linkittänut blogiini, mutta jostain syystä ei ole
toiminut. Otan selvää.

Sama

perjantai 15. elokuuta 2014

Äidilleni myönnettiin kunniapuheenjohtajuus ...


Olimme kaikki kolme, vanhempieni lisäksi minä, eräässä tilaisuudessa.  Onneksi lähdin mukaan, sillä tilaisuus oli erittäin hieno ja hyvin koskettava.

Äitini on ollut monessa yhdistyksessä mukana, ja sai nyt erään yhdistyksen kunniapuheenjohtajuuden, oli hienoa olla itse näkemässä. Tapasin erään ystävättäreni, samassa tilaisuudessa, ja kipeät, henkilökohtaiset muistot pulpahti mieleen. Silti oli kiva tavata, hänen äitinsäkin elää vielä ja ystävättäreni on päässyt eläkkeelle. On elämä joskus niin ihmeellistä...


Nappasin jostakin tämän ihanan runon, enkä valitettavasti kirjoittanut ylös kirjoittajan nimeä:



Muurahaisen askelen

otin tänään sieluni polulla,

havuneulasen raahasin

lehtikirvan sain kiinni.

Mutta päiväni oli iloa ja

kiitosta täynnä.


Kiitollisena,

Pionin tytär


torstai 17. heinäkuuta 2014

Ihana runo muistuttaa meitä huomaamaan... on kesä



Isäni lähti eilen käymään mökillä, oli yrittänyt pyytää, houkutella äitiä mukaan ja ei ollut halukas lähtemään. Olin eilen töissä aamusta iltaan. Tänään menin aamu kuudeksi töihin ja pääsin klo 10, töiden jälkeen menin vanhempieni luokse. Ilostuivat kovasti, jossain vaiheessa isä pyysi äitiä kertomaan, mitä oli eilen tehnyt:

Äidin oli tehnyt mieli lähteä hautausmaalle, katsomaan äitinsä, siskonsa hautaa mutta ei löytänyt. isä siihen sanoi, että olisi pitänyt olla mehupullo mukana, makkaranpala -> tämä sai äidin ihanasti nauramaan, että kuka nyt makkaranpalaa ottaa mukaan. Äiti oli löytänyt isäni vanhempien haudan, johon on myös kummisetäni haudattu samaan paikkaan. Äiti oli kuulemma ollut hyvin onnellinen, kun edes löysi...

Isä viisaana miehenä osasi kääntää keskustelun, miksi äiti ei löytänyt: oli ollut liian kuumaa, ja äiti on voinut huonosti ja äiti siihen vastasi, että ihan totta, siksi en löytänyt...

Mutta yht äkkiä isä kysyi minulta, että onko meillä tiskikonetta. Hämmästelin kysymystä, sanoin, että on ja oli niin ihmeissään kun meillä on. Kyllä hiipii pieni tai oikeastaan suuri pelko, ettei isällä vain muisti reistaile tai menee uupumuksen piikkiin.

Itse olen uupunut, jos saan olla rehellinen. Olin vanhempien luona aina klo 10:stä klo 16 asti, ja ihmeekseni ei kumpikaan syönyt mitään. Joimme kaffia, minkä isäni laittoi ja äiti teki kolme voileipää (isän pyynnöstä). Liekö kuumuus vaikuttanut, ettei ollut ruokahalua ? Klo 16 menin töihin niin, niin surullisena. Työkin tuntui äärettömän raskaaalta, kun mietin vanhempiani.  Pääsin kotiin hiukan klo 20 jälkeen. Koti oli tyhjä, isäntä mökillä ja poika tyttöystävänsä kanssa jossain. Vielä yksi työpäivä, niin alkaa viikonloppu. Menemme isännän lapsuudenkotiin lauantai aamuna, ihan hyvä päästä kotiympyröistä pois.

Eikö olekin ihana toi runo...

Väsynyt, Pionin tytär

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kyllä elämässäni tapahtuu ...


Viime perjantaina isäni voi huonosti, ja äitini (ihme kyllä osaa vielä) lähetti viestin, jossa kysyi,
onko autoa käytettävissä. Ja oli, menin ennen töihin lähtöä, käymään. Oli voinut huonosti.

Isä vietiin ensin terveyskeskukseen ja aika pian sen jälkeen sai lähetteen sairaalaan. Keskeytin
työt,hain isän ja äidin terveyskeskuksesta ja vein sairaalaan. Isä ei halunnut minun jäävän, luuli että pääsee saman tien kotiin.

Ei päässyt, vasta eilen maanantaina haettiin laihtunut ja pelokkaan näköinen isäni kotiin.

Menin perjantai illaksi mökille, kun sattui olemaan isännän syntymäpäivä. Mutta ajatukseni oli koko ajan muualla...

Äidin kanssa tuli vietettyä enemmän aikaa, käytiin ajelulla, mm. viemässä isännälle ruokaa mökille, hänellä kun alkoi kesäloma, myös hautausmaalla käytiin rakkaiden haudoilla putsaamassa hautakiviä sekä nyppimässä kukkia.

Olen aivan vakuuttunut siitä, että isän kroppa on ihan uupunut, ensin luultiin kyse on rytmihäiriöstä ja nyt epäillään sepelvaltimotukoksesta. Lääkäri on vain ymmällään, kun isä ei tupakoi eikä käytä alkoholia. Käytti viimeksi, kun pääsin ylioppilaaksi vuonna 1978.

Isä oli itse pistänyt polvensa piikkiin, kun oli voinut huonosti, ja sai suureksi yllätyksekseen kuulla, sydämen temppuilleen. Itse olen vakuuttunut siitä, että isäni on täysin uupunut äidin sairauden takia. Herra Alzheimer on uuvuttanut isäni, tästä olen ihan varma. Äidin suuntavaisto sairaalassa on ihan olematon, seuraa minua perässä, haluaa etten huomaisi ettei äiti löydä itse isän huoneeseen.

Suurta iloa ja tukea olen saanut isän siskolta sekä serkulta. Surullista vain tässä on nyt se, ettei minulla eikä pojallanikaan ole sisaruksia. Tämä nyt vain pitää kestää, ja ottaa kaikki vastaan, mitä elämä meille nyt tarjoaa.

Nyt kesä, ehkä toivon mukaan, menee helpommin, jos asuvat mökillä mutta ennen syksyä puhun isälle, jos hankittaisiin kotiapua kotiin. Muistihoitajan tai -lääkärille pitää nyt  minun varata ajan.
He voivat kartoittaa mitä kaikkea apua on saatavilla.

Tämmöistä kuuluu,

Pionin tytär

Jk. Vien heidät mökille nyt tänään klo 12, ja isäntäkin on siellä, jos apua tarvitaan.

Sama


keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Päivän ajatus ...


Rohkeus ei aina karju kovaan ääneen.

Toisinaan rohkeus on hiljainen ääni,

joka sanoo päivän päättyessä:

" Yritän huomenna uudestaan."



- Mary Anne Radmacher -



Pionin tytär


Jk. Kuva poimittu googlesta.

Sama

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Äitini - My Mother



TO THE WORLD YOU MAY BE ONE PERSON BUT

TO US YOU ARE THE WORLD !


Sopii niin meidän äidille !

Isä oli tänään mökillä, josta en tiennyt, menin sattumalta käymään ja

äiti oli niin onnellinen kun tulin. Pitää kyllä kysyä isältä, miksi

ei ilmoittanut minulle menosta mökilleen. Taidan aavistaa, isäni kun

on vanhanaikainen herrasmies eikä halua vielä minua rasittaa, kun

vaikeammat ajat on joskus edessä. Isi soittelee äidille jatkuvasti,

että äidillä on kotona kaikki hyvin. Äidillä ei ollut mitään menoa,

siksi isi lähti... Tulee kuitenkin aikaisin alkuillasta jo kotiin.



Ihanan, ylläolevan tekstin poimin facebookin sivuilta.


Pionin tytär



Jk. Ylläolevan kuvan poimin Googlesta.


Sama



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

On yksi huoli tullut lisää ...


Olen aikaisemmin epäillyt isäni muistisairautta, ensin ajattelin olevan normaalia

vanhuuden tuomaa unohtumisia mutta eilen äitienpäivänä, käydessämme heillä huomasin...

Erään keskustelun lomassa, tajusin, että nyt isälläkin muisti alkaa pettämään.

Suunnittelen kyllä vakavissani, ottaa isän lääkäriin yhteyttä, ja pyytää muisti-

koetta isälleni.

Tai otan yhteyttä muistihoitajaan, olen nyt jotenkin niin hukassa, kun en haluaisi

tämän olevan totta... olen kyllä kuullut, että joskus saattaa avioparille tulla lähes

yht aikaa herra Alzheimer kylään... toivon vain hartaasti olevani väärässä, väärässä.

Nytkin isä lähti mökille aamulla, vein hänet rantaan ja menen äitiä katsomaan

tänään vielä siinä klo 11 maissa, kun lähden klo 13:ksi syömään. Mukaan tulevat

isäni sisko sekä serkku.

Hyvää, alkavaa viikkoa Sinulle blogini lukija !


Surullinen Pionin tytär




perjantai 9. toukokuuta 2014

Äidin, mummin, anopin, suvun patriarkan syntymäpäivä ...


Äitini syntymäpäiväjuhla onnistui yli kaiken:

äiti tykkäsi olla juhliensa kohteena ja nautti päivästään. Vieraita oli varovaisen arvion mukaan

yli 120 - äitini on ollut monessa yhdistyksessä mukana ja sen huomasi kyllä juhlissa.

Äiti sanoikin enteellisesti, nämä ovat minun viimeiset juhlat ja halusi aivan ehdottomasti pitää

kotonaan. Yllättävää, että kaikki mahtuivat, tosin tulivat eri aikaan: vaikka eteisessä, rappusissa

oli jonoa.

Minulla oli onneksi keittiössä apuna ystävättäreni sekä isäntä. Poikani otti kaikista vieraista

valokuvia kuunteli, kun mummille pidettiin puheita ja taisi huomata, kuinka mummi on ollut

merkittävä kotikaupungissamme.

Äiti lopetti politikoinnin samana vuonna, kun kuuli, että odotamme poikaani.

Se päivä oli hyvin onnellinen, kun äitini sai kuulla isäni syntymäpäivänä, täyttäessään 59 

vuotta, jolloin hänestä vihdoin tulee mummi.

Kerron ihanan tarinan:

mietimme, mitä annamme isälle syntymäpäivälahjaksi: päätimme ostaa t. paidan ja  Mitt

barnbarn - kirjan. Isä meni tyytyväisenä lahjapakettia avaamaan työhuoneeseensa, ja   meni

vakavan näköisenä kertomaan äidilleni., joka oli silloin keittiössä...

Äiti tuli ja sanoi, olette kyllä ostaneet väärän kirjan isälleni ja ihan tosissaan sanoi :)

Sanoimme kirjan olevan oikean; he eivät millään ymmärtäneet, kunnes taputin vatsaani, siellä

se pikkuinen on.  Mukana oli myös eka ultraäänikuvakin.

Pikkuisestamme  tuli isäni paras syntymäpäivälahja ja äitini alkoi kertomaan kaikille,

ihan kaikille ihmisille.

Äiti halusi jättää politiikan välittömästi, pikkuisemme on heille äärettömän tärkeä.

Pikkuisemme oli mummin juhlissa valokuvaajan roolissa, otti kaikista valokuva. Juhliin tuli

pikkuisemme opettaja, jota ei tuntenut. Kysyinkn, että oliko tuttu, mutta ei ihmeekseni

tuntenut ja meni välittömästi kättelemään.

Pikkuisemme juhlissa esiityi sanavalmiina, hyvin käyttäytyvänä miehenä, josta olen todella

ylpeä.

Kun nyt vain löytäisi paikansa elämässään, se on ainut ja iso suru, jota ei läheskään kaikki

tiedä.

Minusta juhlan tekee ihanat sukulaiset, isän sisko porukalla antoivat teatterilipun tai konsertti-

lipun, voi itse valita mihin haluaa mennä. Isännän veli vaimoineen kutsuvat heidän mökilleen,

joka oli aikaisemmin isännän lapsuudenkoti, syömään. Ihan kiva tehdä retki isännän lapsuuden-

maisemia ihailemaan sekä käydä pikkuisemme toisen isovanhempien haudalla, valitettavasti

pikkuisemme ei ole koskaan nähnyt heitä.

Juhlista kiitollisena mutta uupunut,

Pionin tytär

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Äidin tekstiviesti 4.5.2014 klo 13.08




Eilen hain  isän aamulla klo 8.30 ja vein rantaan, jolloin pääsee mökille, huilaamaan.

Äiti ja isä olivat olleet lauantaina (3.5.) erään ystävän syntymäpäivillä ja kysyinkin heti,

miten äiti oli käyttäytynyt. Isä sanoi, ettei kukaan vieraista voisi arvata äidin muistisairautta,

niin hyvin äitini oli käyttäytynyt. Ihan kivaa isälleni, niin sai itsekin nauttia olla juhlissa.

Koen pienoista stressiä, nyt äidin lähestyvästä syntymäpäiväjuhlista. Sain eilen iltapäivällä

äidiltä tosi pitkän tekstiviestin, mikä sai minut aika lailla järkyttymään:

"... Tiedät, että vähän minua vaivaa, varsinkin kun tietää ettei enää tule tilattua kakkua omiin

juhliin. Jos äitiini tulen, makaan dementtinä 85 vuotiaana ja kun tulette katsomaan,

teen kuten oma äiti. Kun menimme me kolme tyttöä häntä katsomaan, hän ei enää meitä

tuntenut, mutta sen verran tiesi, että nuo aikaisemminkin ovat käyneet.

Hänhän veti peiton kasvojensa yli ja sanoi vihaisesti Hyvästi. Että älä sitten välitä, kun

tulet ... "

Tekstiviesti sai minut äärettömän surulliseksi, kun minulla ei ole sisaruksia eikä pojallanikaan,

joten kyllä sitä kokee olevansa äärettömän yksinäinen. On vielä ihanaa, kun äiti vielä osaa tai

pystyy lähettämään tekstiviestejä mutta kaikista pahinta on kyllä se, että äiti kyllä aavistaa oman

sairautensa. Äidin äidillä oli tämä sama sairaus, herra Alzheimer. Minun tehtäväni äitinä on myös

aikanaan saada pojalleni kattava tukiverkko, kun minut joskus aika jättää.

Tämmöistä nyt tällä kertaa, vielä on tekemättä mokkapalat, porkkanaleivokset sekä

tonnikalapiirakkaa.

Sitten kaikki alkaa olla valmista.


Pionin tytär

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Äidin syntymäpäivä lähestyy...


Äitini täyttää nyt toukokuussa 80 vuotta, ja olen tässä miettinyt kuumeisesti

syntymäpäivälahjaa, yksi on ainakin varma: canvas taulu äitini sisaruksineen,

kuva otettu sotien jälkeen. On äidilleni hyvin rakas kuva, jota suurennan.

Mutta minä olen todella uupunut, vaikka äitini kunto on tässä vaiheessa suh-

teellisen hyvä mutta kun on muita ongelmia kotona... Se imee kaikki mehut

minusta: unohtelen asioita, enkä jaksa tehdä mitään muuta ja ennen kaikkea

tentti ei mennyt taaskaan läpi...

Niin sitä toista lahjaa olenkin ajatellut:

mentäisiin Isojoelle, missä äitini on kotoisin, on usein haaaveillut pää-

sevänsä sinne. Käytäisiin hautausmaalla, jossa on mm. mummoni äiti,

eli ihan taakse mennään jopa viiden sukupolven taakse, vanha mammahan

eli lähes 105 vuotiaaksi.

Tässä tuleekin ihana lapuudenmuisto mieleen: vanha mammahan oli hyvin

uskovainen ja alkoi syyttää radiota, että radiossa kuullaan "syntiä" :

vanha mamma ei voinut millään ymmärtää, että kuussa tehdään suurta

ihmiskunnan historiaa, Neil Armstrong kävelyllä kuussa !

Vanha mamma siltä istumalta päätti kuunnella vain aamu- sekä

iltahartaudet radiosta.

Vanha mamma ei tietenkään kovien nälkä- ja pulavuosien kokemana voinut

ymmärtää tekniikan kehittymistä  aika lailla. Tätä olen pojallenikin kertonut :)

Väsynyt,

Pionin tytär




keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Eilen illalla ...


Äitini oli Lahdessa, halusi aivan välttämättä lähteä mukaan, kyseessä hänen rakas

harrastuksensa.

Lähti junalla ja loppumatkan onneksi bussilla, turvallisen porukan kanssa. Paluumatkalla

halusi kuitenkin tulla bussilla lähelle kotikaupunkiamme, noin 24 km:n päähän.

Minua niin harmitti, vaikka olin kyllä luvannut hakea kauempaakin. Miksi harmitti, kun

posliininmaalausta on vain kerran viikossa, ja juuri silloin piti lähteä kesken kaiken.

Isäni halusi yllättäen tulla myös  mukaan, kiersin hakemaan häntä.

Pelästyin hiukan, kun isäni nukkui lähes koko matkan. Ja saavutessamme perille, sanoi

surullisella ilmeellään, että äiti on todella monta puhelua soittanut (oli tuntenut

avuttomuutta matkalla ollessaan, ja kysynyt isältä mm. mitä minun nyt pitää tehdä jne.),

joten ehkäpä isäni oli sen takia huolissaan,  ja siksi väsynyt?

Äiti oli niin iloinen nähdessään meidän odottavan matkahuollon pihalla.

Tänä aamuna, isännän mennessä töihin, huomasi äitini jättäneen salkunsa autoon.

Eilen illalla oli niin pimeää, siksi kukaan meistä ei huomannut.

Kyllä tulin eilen illalla niin iloiseksi, kun isäni serkun kanssa juteltiin eilen

facebookissa: opettaja oli maalannut työni valmiiksi, jotta se voidaan polttaa ja

saada ennen pääsiäistä valmiiksi. Aivan ihanaa ! Nämä on isoja asioita vaikkakin

pieniä mutta silti lämmittää niin ihanasti. Kaikki naiset posliininmaalauksessa tietä-

vät äitini sairauden.

Pääsi syvä huokaisu, lähden tänään viemään salkun, joka unohtui eilen.

Pionin tytär

Jk. Isäni ylläolevassa kuvassa.

Sama


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Viime kesän muistoja ja vähän muutakin ...


Kävin pyytämässä vanhempiani meidän mökille kaffille, isäni toi pihastaan

ihanan ruusun ( kasvattaa ruusuja ja tietää, etten saa isännältä koskaan) ja

on  aitona herrasmiehenä aina  huolehtinut  siitä, että saan kukkia ympäri

vuoden. Tuo ruusu pöydällä, on isältäni saatua :)

Jos olen rehellinen, minua pikkasen pelottaa tuleva kesä, isän polvi

temppuilee pahasti ja äidin muisti pätkii. Olen vielä kaiken lisäksi

heidän ainoa lapsensa ja olen päättänyt, etten aio kuormittaa poikaani

vaan annan hänen elää nuoren miehen elämää. Kävi viimeksi tänään

mummilassa, mikä on minusta ihanaa.

Sain äidiltä tekstiviestin, jossa kyseli, kun on etsinyt mustaa jakku-

pukua huomisen hautajaisia varten. Kysyi myös sitä, jos tietäisin jonkun

sukulaisen lainanneen... Vastasin, ettei ainakaan minun tietääkseni ole

kukaan lainannut ja aika pian tuli vastaus:..." olin kyllä niin huolimaton,

asu löytyikin erään asun alta.. "

Olen itse tässä miettinyt, kun äitini täyttää toukokuussa 80 v, jos uskal-

taisin hänen kanssaan lähteä jonnekin kivalle matkalle vielä, kun äiti

voi ja pystyy. Olenkin tänä iltana tutkaillut lentomatkoja jonnekin...

Äitini on todella hyvässä kunnossa, ja on lähdössä Lahteen Sotaveteraanien

kokoukseen (onneksi lähtee myös muita) ja isäni saa levätä sen ajan, kun

äiti on Lahdessa.

***************

Sinun tulee antaa aikaasi kanssaihmisillesi.

vaikka se olisi miten pientä,

tee jotain muiden puolesta

- jotain mistä et saa palkkaa,

vaan etuoikeuden tehdä se.

- Albert Schweitzer -



Iloa elämääsi,

T. Pionin tytär

keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Forget me not, Pioni



Eilen olimme kaikki kolme lääkärin vastaanotolla, viime viikolla olin äidin kanssa

muistihoitajan luona. Isän kanssa koimme pienoisen yllätyksen: äitini oli käynyt 

saman lääkärin luona jo viitisen vuotta sitten muistitesteissä, jonka oli suorittanut

ilman mitään suurempia ongelmia.

 Äidillä on muisti selvästi huonontunut, sen lääkäri meille selosti  katsoen

äitiäni  kunnioittavaan sävyyn  ja pehmensi sanoen " se voi olla myös

verenkierronhäiriötä". Äiti sai lähetteen magneettikuvaukseen.

Nyt äiti sai kehoituksen syödä D- vitamiinia ja magneettikuvauksen tuloksista

riippuen lääkäri vielä määrää lisää lääkkeitä.

Eilinen päivä oli tunteellisesti rankka, mutta lääkärin hienotunteisuus ja tarkkuus

pelasti meidät, lähdimme kaikki tyytyväisinä jatkamaan elämää. Vein vanhemmat

kotiinsa ja minä lähdin erääseen piiriin, jossa minua odotti piirin iloiset ihmiset. 

Silti päänsärky puhkesi (ilmeisesti seurausta jännityksestä) juodessani kahvia.

Tätä toista blogiani: Forget me not Pioni, haluan pitää erillään: tavallaan saa

toimia päiväkirjana minulle ja paljastan aikanaan pojalleni, joka voi lukiessaan

saada tästä päiväkirjasta lohtua.

Äitini rakastaa pioneja, niitä on mökillä sekä meidän kotipihallakin, siksi syntyi

minulle rakas Forget me not Pioni - blogi.


Tähän lopuksi sopii mielestäni tämä runo, jonka on kirjoittanut Aila Meriluoto:



Tämä kaikki on unta,

terävää unta,

koska kaikki pistää,

unohduskin.

Minä unohdan ja muistan

samalla kertaa.

Kaikenlaista oppii,

kun oppimiskyky on lakannut.

Muisti hupenee,

juuri kun on muistoja täynnä.

Omituista.

Hassua.

Elämä on vitsi.

Eikä sitä kuitenkaan viitsi nauraa.

Se on niin syvää komiikkaa.

**************

Herra Alzheimer ei muista käyneensä suvussamme, äidinäidillä oli tämä sama sairaus,

jota sairasti lähes viiden vuoden ajan ja tiedän mikä meitä odottaa.

Huolehtikaamme rakkaistamme,

Pionin tytär