Meillä oli suvun naisten ilta, isäni sisko ja isän kaksi serkkua sekä
äitini. Äitini yritti illan mittaa useasti soittaa isälleni, ja minä taisin korottaa
ääntäni: et nyt lopetat ja annat isin olla ihan rauhassa nyt.
Oli kiva ilta, mutta kaikkein surullisinta oli huomata äidin persoonan
muuttuneen. Mutta huomasin, että äiti antoi itselleen luvan olla oma
itsensä ja hänellä oli hauskaakin kuten meillä muillakin.
Juteltiin ja syötiin tilaamaani pizzaa salaatteineen, meillä kun
nuoriso söi tekemääni piirakkaa :)
Huomenna menen jälleen vanhempiani katsomaan, olen nyt
vain huolissani isäni jaksamisesta. Nyt tulevana tiistaina,
ystävättäreni hakee äitini erääseen piiriin, jossa minäkin käyn
aina, jos vain pääsen (olen silloin Helsingissä) niin isä
saa itselleen parisen tuntia omaa aikaa. Yritän mahdollisimman
paljon auttaa vanhempiani, nyt vain on pikkasen vaikeaa, kun
opinnot vievät aika paljon aikaani.
Äitini ei halua enää ottaa isääni mukaan kauppaan ruoka-
ostoksille, kun isä "tervehtii liian paljon naisia" ja siitä
alkaa riidat kotona. Tämä herra Alzheimer ei jätä isääni rauhaan.
Aion hakea kirjastosta Hanna Jensenin kirjoittaman kirjan:
940 päivää isäni muistina ...
En tiedä, olenko valmis mutta jokin sisälläni sanoo:
" lue se ja ymmärrä äitiä paremmin "
Tämmöisin ajatuksin nyt tällä kertaa,
Pionin tytär