keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Forget me not, Pioni



Eilen olimme kaikki kolme lääkärin vastaanotolla, viime viikolla olin äidin kanssa

muistihoitajan luona. Isän kanssa koimme pienoisen yllätyksen: äitini oli käynyt 

saman lääkärin luona jo viitisen vuotta sitten muistitesteissä, jonka oli suorittanut

ilman mitään suurempia ongelmia.

 Äidillä on muisti selvästi huonontunut, sen lääkäri meille selosti  katsoen

äitiäni  kunnioittavaan sävyyn  ja pehmensi sanoen " se voi olla myös

verenkierronhäiriötä". Äiti sai lähetteen magneettikuvaukseen.

Nyt äiti sai kehoituksen syödä D- vitamiinia ja magneettikuvauksen tuloksista

riippuen lääkäri vielä määrää lisää lääkkeitä.

Eilinen päivä oli tunteellisesti rankka, mutta lääkärin hienotunteisuus ja tarkkuus

pelasti meidät, lähdimme kaikki tyytyväisinä jatkamaan elämää. Vein vanhemmat

kotiinsa ja minä lähdin erääseen piiriin, jossa minua odotti piirin iloiset ihmiset. 

Silti päänsärky puhkesi (ilmeisesti seurausta jännityksestä) juodessani kahvia.

Tätä toista blogiani: Forget me not Pioni, haluan pitää erillään: tavallaan saa

toimia päiväkirjana minulle ja paljastan aikanaan pojalleni, joka voi lukiessaan

saada tästä päiväkirjasta lohtua.

Äitini rakastaa pioneja, niitä on mökillä sekä meidän kotipihallakin, siksi syntyi

minulle rakas Forget me not Pioni - blogi.


Tähän lopuksi sopii mielestäni tämä runo, jonka on kirjoittanut Aila Meriluoto:



Tämä kaikki on unta,

terävää unta,

koska kaikki pistää,

unohduskin.

Minä unohdan ja muistan

samalla kertaa.

Kaikenlaista oppii,

kun oppimiskyky on lakannut.

Muisti hupenee,

juuri kun on muistoja täynnä.

Omituista.

Hassua.

Elämä on vitsi.

Eikä sitä kuitenkaan viitsi nauraa.

Se on niin syvää komiikkaa.

**************

Herra Alzheimer ei muista käyneensä suvussamme, äidinäidillä oli tämä sama sairaus,

jota sairasti lähes viiden vuoden ajan ja tiedän mikä meitä odottaa.

Huolehtikaamme rakkaistamme,

Pionin tytär